lauantai 31. maaliskuuta 2007

Sörmlandsträffen 31.3.-07 Oxelösund Ruotsi

Kisoihin osallistui Suomesta 55, Norjasta yli 40 ja Ruotsista noin 300 judokaa. Kaukaisimmat kilpailijat olivat saapuneet paikalle Afganistanista saakka. Suomalaiset voittivat 4 kultaa, 3 hopeaa ja 10 pronssia.

Judokat edustivat 36 eri judoseuraa. Nummelan Judon sijoitus oli 14. yhden kullan ja hopean turvin.

Pojat alle 17 vuotta -55 kg
1. Arvi Malinen

Pojat alle 17 vuotta -81 kg
2. Walter Danielson

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Alempien vöiden mestaruuskilpailut 18.3.-07 Hakunila

Kiia Karmakainen otteli sarjassa T-32. Sarjassa oli 4 ottelijaa mutta hyvästä yrityksestä huolimatta voittoja ei nyt tullut. Sijoitus 4.

Jessika Hellgren ja Anniina Jokinen ottelivat samassa sarjassa T-36. Sarjassa oli 6 ottelijaa, joten se oteltiin tuplapoolina, Nummelan tytöt eri pooleissa. Jessika loukkasi kätensä ensimmäisessä ottelussaan vastustajan huonon heiton seurauksena. Anniina voitti oman poolinsa ja selvisi semifinaalista ipponilla finaaliin. Tiukasta finaaliottelusta Anniina selvisi voittajana yukon arvoisella heitolla. Lisäksi Anniina valittiin kilpailujen parhaaksi tytöksi.

Ella Lehtinen otteli sarjassa T-44. Sarjassa oli 3 ottelijaa ja tällä kertaa Ellan vastustajat olivat taitavampia. Tuloksena pronssia.

T-36
1. Anniina Jokinen 4.k NUM

T-44
3. Ella Lehtinen 5.k NUM

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Hontai Shiai 17.3.-07 Hakunila

Hontai Shiaihin osallistui yli 200 judokaa eri puolilta Suomea. Mitaleista taisteltiin yhteensä 39 ikä- ja painoluokassa. Nummelan Judosta mukana oli 6 judokaa.

Jessika Hellgren otteli sarjassa ET-37. Sarja oli 4 ottelijan pooli. Jessika voitti kaikki ottelut ja sai kultaa.

Anniina Jokinen otteli sarjassa DT-32. Sarja oli 3 ottelijan pooli. Anniina voitti kaikki ottelut ja sai kultaa.

Julius Sala otteli sarjassa DP-34. Hänellä oli kaksi ottelua, joista molemmista tuli tappio.

Julia Hellgren otteli sarjassa CT-52. Sarjassa oli 6 kilpailijaa, joten se oteltiin tuplapoolina. Julia voitti oman poolinsa ja pääsi semifinaaleihin. Siinä hän kärsi tappion, joten tuloksena oli pronssia.

Johannes Jääskeläinen otteli sarjassa BP-55, joka oteltiin tuplapoolina. Johannes voitti oman ryhmänsä ja pääsi semifinaaleihin. Siinä hän kärsi tappion, joten tuloksena oli pronssia.

Niina Jokinen otteli kahdessa sarjassa NA-63, jonka hän voitti kahdella ipponilla ja NY-70, jossa sijoitus oli 3.

ET-37
1. Jessika Hellgren 4.k NUM

DT-32
1. Anniina Jokinen 4.k NUM

CT-52
3. Julia Hellgren 3.k NUM

NA-63
1. Niina Jokinen 2.k NUM

NY-70
3. Niina Jokinen 2.k NUM

BP-55
3. Johannes Jääskeläinen 2.k NUM

perjantai 16. maaliskuuta 2007

Kevätkokous pe 16.3. salilla

Nummelan Judon kevätkokous pidettiin 16.3. klo 19.00 alkaen judosalilla. Kokouksen jälkeen iltaa jatkettiin saunomisen ja pienen purtavan merkeissä.

torstai 15. maaliskuuta 2007

Aluevalmentajan treenit to 15.3. salilla

Ennen treenejä Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen aluepäällikkö Erkki Jokikokko, Markus Pekkola ja Nummelan Judon hallitus vaihtoivat ajatuksia Etelä-Suomen alueen toiminnasta.

Kokouksen jälkeen aluevalmentaja Markus Pekkola ohjasi kilpailijoille suunnatut treenit klo 19 - 20.30. Treeneissä oli mukana reilut parikymmentä judokaa ja yleisöä oli suunnilleen saman verran.

Aluevalmentaja Markus Pekkola ohjasi kilpailijoille suunnatut treenit.

lauantai 10. maaliskuuta 2007

Matsuru kannu 10.3.-07 Kotka

Kisoissa oli ottelijoita 174, joista 6 Nummelan Judosta. Nummelan Judo sijoittui 1 kullalla ja 2 hopealla sijalle 11. Yhteensä seuroja oli mukana 29.

Jessika Hellgren otteli kahdessa sarjassa. Ensimmäiseksi ET-40 sarjassa, jossa oli 3 ottelijan pooli. Hän voitti molemmat ottelut ja voitti kultaa. Jessika otteli lisäksi DT-36 sarjassa, joka oteltii tuplapoolina. Jessikalla ja Nonett Halmeella oli molemmilla kaksi voittoa ja sama pistemäärä. Nonett voitti heidän keskinäisen kamppailunsa ja pääsi semifinaaliin. Jessika jäi oman poolinsa kolmanneksi, vaikkakin voitti kaksi ottelua mukaanlukien sarjan voittajan.

Anniina Jokinen otteli DT-32 sarjassa, jossa oli 5 ottelijan pooli. Hän voitti 3 ottelua ja hävisi ainoastaan sarjan voittajalle, joten tuloksena hopeaa.

Emil Danielson otteli CP-55 sarjassa, jossa sijoittui viidenneksi.

Henrik Hagman otteli CP-66 sarjassa, ei voittoja tällä kertaa.

Arvi Malinen ja Tommi Valtonen ottelivat samassa sarjassa BP-55. Arvi eteni suoraan loppuotteluun, jossa kärsi tappion kokalla. Tommi raivasi tiensä pronssiotteluun, jossa hävisi myöskin kokalla.

B-pojat alle 55 kg
2) Arvi Malinen Nummelan Judo
5) Tommi Valtonen Nummelan Judo

C-pojat alle 55 kg
5) Emil Danielson Nummelan Judo

D-tytöt alle 32 kg
2) Anniina Jokinen Nummelan Judo

E-tytöt alle 40 kg
1) Jessika Hellgren Nummelan Judo

torstai 8. maaliskuuta 2007

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Aluemestaruuskisat su 4.3.-07 Tuusula

Nummelan Judosta mukana oli 14 kilpailijaa, jotka ottivat osaa 15 sarjaan. Tuloksena 2 kultaa, 5 hopeaa ja 4 pronssia.

Joel Jääskeläisen matsit sarja C-pojat -44kg
1. matsi vastassa Aleksi Mikkola voitto ipponilla utchimatalla.
2. matsi vastassa Tuomas Tervonen jäi sidontaan voitto ipponilla.
3. matsi finaali vastassa Sampsa Koivulahti. Sampsa voitti ottelun yokon arvoisella käsikiepillä. Sampsa voitti sarjan ja Joelille hopea.

Johannes Jääskeläisen matsit sarja B-pojat -55kg
1. matsi vastassa Cosmo Mether. Tasainen ottelu meni jatkoajalle ja lopulta tuomariäänestykseen. Johannes oli tuomarien mielestä aktiivisempi ja voitti ottelun.
2. matsi semifinaaliottelu vastassa Ronny Rännälä. Johannekselle tappio yokolla.
3. matsi pronssiottelu vastassa Juuso Nurminen, josta voitto ipponilla taakse suuntautuvalla jalkaheitolla.

Tommi Valtosen matsit sarja B-pojat -55kg
1. matsi vastassa Ronny Rännälä. Tommille tappio, jäi sidontaan.
2. matsi pääsystä pronssiotteluun, vastassa Cosmo Mether. Tommi voitti ipponin arvoisella lonkkaheitolla.
3. matsi pronssiottelu vastassa Samuli Tuominen. Tommi hävisi pronssin yokon arvoisella pylläytyksellä.

Arvi Malisen matsit sarja B-pojat -55kg
1. matsi vastassa Lalli Nuorteva. Arvi voitti ipponin arvoisella nostokäännöllä.
2. matsi vastassa Samuli Tuominen. Arville voitto ipponilla komealla jalkaheitolla.
3. matsi finaali vastassa kaikki vastustajansa voittanut Ronny Rännälä. Ottelua oli käyty n. 10 sekuntia kun Arvin jalkalakaisu pyyhkäisi vastustajan mattoon ipponin arvoisesti.
Arville sarjan voitto.

Hieno saavutus, että kaikki Nummelan Judon judokat, jotka vielä ottelevat samassa sarjassa, ylsivät mitaliotteluihin. Tuloksena kulta ja pronssi.

Tytöistä mukana Jessika Hellgren sarja E-36kg
Sarjassa 4 ottelijaa. Jessika voitti 2 ottelua ja hävisi yhden ottelun sarjan voittajalle. Jessikalle hopeaa.

Anniina Jokinen otteli sarjassa D-tytöt -34kg. Sarjassa 3 ottelijaa. Anniina voitti yhden ja hävisi yhden matsin, joten Anniinallekin hopeaa.

Julia Hellgren otteli kahdessa sarjassa. Sarjassa C-tytöt -52kg Julia sijoittui viidenneksi ja sarjassa B-tytöt -52kg, jossa otteli pronssia.

Oskari Mäkinen (PE-27) voitti hopeaa, voittamalla seurakaverinsa Danielin ipponilla.
Daniel Palomäki (PE-27) sinnitteli itsensä pronssille samassa sarjassa Oskarin kanssa.

Anton Palomäen (PE-30) matka kohti mitaliotteluita katkesi oman poolin otteluihin, tuplapoolina otellussa sarjassa.

Kim Moilanen (PE-42) voitti kultaa. Ensimmäisen ottelunsa hän voitti ipponilla ja toisen waza-arilla.

Niko Vainio (PD-42) kohtasi ensimmäisessä ottelussaan tappion sarjansa voittajalle. Niko pääsi vielä yrittämään pääsyä pronssiotteluun, mutta tällä kertaa vastustaja vei voiton.

Kia Karmakainen (TE-30) ylsi sarjassaan pronssille.

Ella Lehtinen (TD-44) voitti hopeaa. Ella hävisi ekan matsin ipponilla ja voitti toisen ottelunsa ipponilla.

Tulokset Nummelan Judon osalta:

Kultaa
Arvi Malinen, PB-55
Kim Moilanen, PE-42

Hopeaa
Joel Jääskeläinen, PC-44
Jessika Hellgren, TE-36
Anniina Jokinen, TD-34
Oskari Mäkinen, PE-27
Ella Lehtinen, TD-44

Pronssia
Johannes Jääskeläinen, PB-55
Julia Hellgren, TB-52
Daniel Palomäki, PE-27
Kia Karmakainen, TE-30

Mitalisijojen ulkopuolella
Tommy Valtonen, PB-55
Julia Hellgren, TC-52
Anton Palomäki, PE-30
Niko Vainio, PD-42