torstai 12. tammikuuta 2017

Hallitus järjestäytyi

Syyskokouksessa täydennetty hallitus järjestäytyi kokouksessaan eilen keskiviikkona.
Uutena jäsenenä aloitti Seija Sorsa, Mika Laakson kauden päätyttyä. Kiitokset Mikalle myös "kengät jalassa" tehdystä työstä, paljain jaloin tehtävän työn jatkuessa edelleen.
Nimettävät toimihenkilöt jatkoivat entisissä tehtävissään: Jukka Sala pj, Juhani Kiviahde vpj, Minnamaija Örnberg sihteeri ja Jani Makkonen rahastonhoitajana. Kokouksen aluksi käytiin keskustelu edellisen kauden onnistumisista ja kehityskohteista. Kehitettävää nähtiin mm: koko jäsenistön (ml. vanhemmat) aktivoimisessa sekä tatamille – että muuhun seuratyöhön, valiokuntatyön tehostamisessa, järjestettävien kilpailuiden laajentamisessa ja kustannusrakenteen parantamisessa, jäsentietojen keruun sekä graduointi-ilmoittautumisten sähköisten palveluiden avaamisessa sekä kesätoiminnan edelleen aktivoimisessa. Tulevina haasteina nähtiin myös mahdollinen hallihanke.
Onnistumisina tuotiin esille mm.: OKM sekä muiden tukijärjestelmien avulla käynnistetty toiminta, valiokuntatyöskentelyn aloittaminen, kurssitarjonnan laajentuminen (erityisesti Karkkilassa), sekä aktiivinen osallistuminen harjoituksiin. Lisäksi pidettiin tärkeänä kilpailutapahtumien järjestämisessä onnistumista ja kehittämistä.
Vuonna 2017 hallituksen päätehtäviä tulee olemaan: valiokuntatyöskentelyn vakiinnuttaminen, jotta seura pystyisi toteuttamaan syyskokouksen sille asettamia tavoitteita. Toiminnan keskeisenä osana on toimiva judo-opetus molemmilla saleilla. Tässä tärkeimmässä roolissa ovat motivoituneet ja kouluttautuneet ohjaajat. Varsinaisen toiminnan että varainhankinnan kannalta on myös erinomaisen tärkeätä, että seura pystyy jatkossakin järjestämään kilpailutapahtumia. Tänä vuonna olemme varautuneet kolmeen kilpailuun: Etelä-Suomen Aluemestaruuskilpailut ja Junnu Cup 2 huhtikuussa sekä HiidenShiai syksyllä.
NuJu pyrkii edelleen tarjoamaan monipuolisesti ohjattuja harjoituksia ja toimimaan yhteistyössä muiden judoseurojen ja kamppailulajien kanssa. Pieneltä paikkakunnalta on pystytty joka vuosi tuottamaan uusia urheilijoita maajoukkuerinkiin ja nyt Antti Rintamäen jälkeen ensimmäisen kerran jopa Olympiavalmennukseen. Oskari Mäkisen tavoite on nyt virallisesti Tokiossa.
Hyvät jäsenet – käyttäkää kaikkia mahdollisia keinoja hyväksenne seuran kehittämiseksi. Hyviä tapoja ovat (ainakin): tarttua itse toimeen tai tuoda asia hallituksen tietoisuuteen.
Hyvää judokevättä ja kisakautta meille kaikille
Hallituksen puolesta Jukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.