sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tallinna ja Oxelösund

Viikonloppuna uudet kilpailijanalut voittivat itsensä osallistumalla omalla dojollamme Salikisoihin. Samaan aikaan Venla ja Nuutti kamppailivat Virossa ja Ruotsissa.
Nuutti Aholainen otteli lauantaina Audentes Judo Cupissa Tallinnassa. Osallistujia reilu kolme sataa. Nuutin sarjassa, U15-55 oli 12 ottelijaa. Ensimmäisestä ottelusta voitto kovasta armenialaisesta vastustajasta. Seuraavaksi tappio virolaiselle vastustajalle. Keräilyissä Nuutti otti hienosti ensiksi voiton ja pääsi näin pronssiotteluun, joutuen taipumaan toiselle armenialaiselle. Lopputuloksena kuitenkin viides tila Nuutin uran kovatasoisimmissa kisoissa.
Samaan aikaan Oxelösundissa Venla Laiho otteli hienosti – saavuttaen kultaa sarjassa T18-57kg. Yhdeksän judokan sarjassa kaksi ensimmäistä ottelua olivat todella vaiherikkaita: ensimmäisessä kahdeksan ja toisessakin viisi wazarin arvoista suoritusta Venlalle!!? Finaali ratkesi yhdellä wazarin arvoisella suorituksella Venlan eduksi. NuJu onnittelee.  Kuvassa: Jenni ja Minttu Sundberg (Hontai Judo), Venla sekä Katri Raveala (Chikara)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.